Ruokahalu kasvaa syödessä - cover

Ruokahalu kasvaa syödessä

Eri Tekijöitä

  • 27 november 2019
  • 9788726200294
Wil ik lezen
  • Wil ik lezen
  • Aan het lezen
  • Gelezen
  • Verwijderen

Samenvatting:

Maskusta Euraan muuttaneen veljessarjan rikollinen toiminta alkoi Maskussa omenavarkauksista. Isä ei ohjannut ja äiti salli varastamisen nälän torjumiseksi.Poikien isän mielenterveys järkkyi ja syveni vähitellen jo 1970-luvulla poikien ollessa vielä puolustuskyvyttömiä lapsia. Isä kielsi koulunkäynnin lapsiltaanuskonnollisin perustein. Äiti oli alistettu ja vailla omaa tahtoa, hänkin uskonnollisin perustein. Uskonto salli isän juopottelun ja vieraat naiset Turunhotelleissa. Isän huvituksiin meni perheen ja lasten rahat, jopa poikien omat pienet tienestit. Poikien henkinen kehittyminen jäi sattuman varaan. Isän jyrkätmääräykset ja yhteiskunnanvastaisuus tekivät perheestä viranomaisten kannalta vaikean. Pohjolan poliisi kertoo -sarja sisältää laajan valikoiman todellisia rikostapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Henkeäsalpaavissa tarinoissa uppoudutaan Pohjolan poliisien jännittävimpiin tapauksiin, ja rikoksista kertovat poliisit ovat itse olleet mukana niiden selvittämisessä. Sarjassa lukija pääsee kokoamaan mutkikasta palapeliä syyllisten löytämiseksi.

We gebruiken cookies om er zeker van te zijn dat je onze website zo goed mogelijk beleeft. Als je deze website blijft gebruiken gaan we ervan uit dat je dat goed vindt. Ok