Federer - cover

Federer

Chris Bowers

  • 11 mei 2019
  • 9789522913654
Wil ik lezen
  • Wil ik lezen
  • Aan het lezen
  • Gelezen
  • Verwijderen

Samenvatting:

Roger Federer on pitänyt miesten tenniksen maailmanlistan ykköspaikkaa yhteensä 302 viikkoa, pidempään kuin kukaan. Hän on voittanut 88 turnausta, joista 17 on Grand Slam -turnauksia. Wimbledonin hän on voittanut seitsemän kertaa, Yhdysvaltain avoimet viidesti, Australian avoimet neljästi ja Ranskan avoimet kerran. Hänellä on myös olympiakultamitali.

Voittojen määrän ohessa kiehtovaa on tyyli, millä hän on ne saavuttanut. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja monipuolinen pelaaja, jonka lyönnit ovat silmää hivelevän kauniita. Federer tunnetaan myös herrasmiehenä kentällä ja sen ulkopuolella. Kahden lapsen isä toimii UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Hän oli myös vastustajana Helsingissä ystävänsä ja kilpakumppaninsa Jarkko Niemisen jäähyväisottelussa.

Tässä elämäkerrassa seurataan Federerin uraa Baselin Old Boys -tenniskerholta maailmanlistan huipulle, jolla säilyminen on sekä henkisesti että fyysisesti raatelevaa.

Chris Bowers on tennistoimittaja, joka on seurannut työkseen ATP-kiertuetta vuodesta 1992.

Suomentanut Pekka Tuomisto.

We gebruiken cookies om er zeker van te zijn dat je onze website zo goed mogelijk beleeft. Als je deze website blijft gebruiken gaan we ervan uit dat je dat goed vindt. Ok